Kahtena

Lohduttoman tragedian kauhut
näyttäytyvät tässä maisemassa,
jonka ilmaan samaistuu
pelon ja vihan hajut
murhenäytelmänhahmon uloshengityksestä…

Jokainen sisäänhengitys
on täynnä syvälle tulvivaa surua,
johon hän hukuttaa itsensä.

Taistelut on hävitty,
kohtalokkaat erehdykset tehty.
Julmuus, irstaus ja raatojen asennot
-paljastavat kaiken-
On tullut aika puhdistuksen.

Ei ole enää mitään näyteltävää,
ei enää muuta tehtävää,
kuin riisua naamiot
ja nähdä mitä jäljelle jää…

”-Että mitäkö?”
Vain paljas sydän joka kuiskaa hiljaa:
”-Ei mitään…”

Murtunut hahmo kavahtaa:
”-Eikö mitään?!
Eikö kyyneliäni lasketa?
Perkelettäkö tässä sitten nyyhkimään!”

Katkeraksi muuttuvat kyynelet,
niiden polttaessa nahattomaksi riisutuilla kasvoilla.
Löytyipä sentään jotain vielä puhdistettavaksi:
Raivoisasti käy traagikko Epätoivonsa kimppuun..
Vauhkoontuneet silmät
hakevat katseelle suuntaa,
kunnes yhdessä räpäyksessä
pysähtyvät naulittuina näkemään – kaksoisolentonsa ilmestyvän tyhjästä.

”-Mitä helvettiä?
Ei voi olla totta,
että kaiken tämän tuskan keskelle
ilmestyy tämä sama surkea tila
vielä uudestaanpuettuna
ylle toiselle
täsmälleen samanlaiselle olennolle!?”

Loppu on varmasti lähellä,
kun hahmokin jo näkee
itsensä kahtena…
Mutta ei!
Tällaisella näyttämöllä
ei loppukaan tule ihan näin helpolla.

Tragedia jatkuu,
kun sen hahmo huomaa
jälleen erehdyksensä:
Hänhän katsookin omaa heijastustaan peilistä-
häneen katsovan silmän pinnassa…

Ihan huomaamatta on katsoja hiipinyt tähän tragediaan
ja vielä niin lähelle,
että kohtalonsa runtelema traagikko
näkee hänestä oman itsensä.

Kuka on tämä vieras hahmo,
joka keskeyttää
juuri meneillään olleen puhdistuksen?

Nyt ei kunnian kukko laula,
sen kiekaus katkeaa kuin kirveellä kaula:
Sillä silmät ovat Iloisen Narrin.

Komedian Suuri Sankari-Pelle
katsojansa silmiä hymyillen kutsuu
mukaan hilpeän värikkään asunsa leikkiin.

Traagikko kalpenee väreistä:
”-Saatanan irvailija!
Mitä teet täällä-
olet 
väärässä näytelmässä!
Oletko hullu ja mielenvikainen,
kun ilmestyt tänne?
Vai onko tuo hymysi vilpillinen-
tulitko 
tekemään pilkkaa?
Siinätapauksessa – olet julma peto!
Hah,Tulit koska haistoit veren!”
Hän lausuu irvistellen.

Narri kallistaa hämmästellen päätään
ja lausuu hellästi:
”Ystävä kallis, en ole vasta tullut,
en ole tullut ollenkaan.
Sillä olen jo ennestään
olemassa kaikkialla,
mutta puhkean kukkaan
vain ristiriidalla.
On tämä tilanne oikea ja totuudenmukainen,
jos sinä näet minut nyt
olen juuri sinulle auennut.
Olen sinun oma narrisi.
Nöyrin palvelijasi,
valmiina kirvoittamaan naurusi,
päästämään ilmoille ilosi!”
Näin lausuu Narri, totinen pelle,
ja kumartaa tehden kunniaa traagikolle.

”-Vai ristiriidasta kukit sinä huumorin kukka!”
Parkaisee traagikko ja vastaa:
”-Totta totisesti,
kaunis kukka oletkin!
Senkin sekasikiö!
Häpeän raiskaaman Kunnian
repivällä tuskalla synnyttämä mätä hylkiö-
Elinkelvoton olet!
Muka palvelija? En kaipaa kaltaistasi.
Ei ole iloa, ei ole jäljellä yhtään hymyä.
Ilo on kuollut-
Sinä juuri tapoit sen
kun ilmestyit.
Sinä typeryydelläsi
veit viimeisen mahdollisuuden,
veit tragedialta armollisen puhdistuksen.
Ilman sitä,
kärsimys on ikuinen.
Vieläkö tahdot olla iloinen?
Oletko juuri, niin murhanhimoinen…?”

Yhä vain Narri suloisesti hymyilee
ja naurahtaa,
kuin hauskalle vitsille itsekseen.
”-Rakkaani…”
Hän oivaltaen lausahtaa.
”-Ymmärrän reaktiosi-
se on kohtaloasi
ja omat voimasi ovat uuvuttaneet sinut taistelussasi.
Annan anteeksi sanasi-
puolestasi.
Olet väsynyt ystäväiseni,
niimpä elpyäksesi,
laske heikkoutesi lepäämään myötätunnolleni.
Vaivuta kuormittunut mielikuvituksesi
unen taajuuksille.
Ja Kun olet valmis
-herää-
Ja sitten, yhdessä leikitään!”
Samassa pelle loikkaa-
tekee kuperkeikkaa,
mutta kompuroikin maahan turvalleen…

Kun Pellen kuraiset kasvot nousevat maasta,
on niillä yllättynyt ilme,
Traagikko hörähtää tahtomattaan sille…
Hänen väsyneitä silmiään kirveltää, kun ne painuu kiinni-
mutta se menee ohi ajallaan…
Herättyään hän yhä muistaa murheensa
ja nyt niiden rinnalla
tuntee puhtainta iloa.
Taistelu oikeasta totuudesta-
olikin vain leikkiä.
Uskon varjolla toteutettua Ristiriitaretkeä.

Siellä missä ilo ja suru näkevät toisensa,
onnen vienot tuoksut leijailevat ilmassa,
pölyttäjien etsiessä
niistä auenneita kukkia.

– Pyrita

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s