Pikku-petterin psykoosi

Teininä vihasin itseäni niin paljon että en antanut itseni hyväksyä olevani masentunut. Kaikessa hiljaisuudessa läheisteni tietämättä haukuin itseäni ja velloin ahdistuksessa. Asetin joidenkin vuosien päähän aikarajan: jos paha oloni ei poistuisi siihen mennessä, saisin tappaa itseni. Aikarajaan mennessä oloni oli jo parempi. Olin kuitenkin edelleen rikki ja sosiaalisten tilanteiden ahdistukseni sai minut uskomaan olevani vaivaksi muille pelkällä olemassaolollani, ja oletukseni oli että seuraani ei haluta. Sitten sekin alkoi hiljalleen korjaantua. Kehityin ihmisenä ja olin siitä innoissani. Sain uusia ystäviä, tein asioita. Sitten laukesi psykoosi, jonka jälkeen koin aivan uudenlaisen masennuksen. Tällä kertaa en inhonnut enää itseäni, mutta olin lopen uupunut eikä edes suosikkipelini jaksaneet kiinnostaa minua enää. Psykoosini uusiutui pari kertaa, mutta tästä näennäisestä takapakista huolimatta, olin jatkuvasti kehittynyt parempaan suuntaan. Siinä kesti vuosikausia, mutta nyt ankeuteni ovat tiessään. Minusta tuntuu hyvältä, olen itsevarma ja kykeneväinen. Maailmani on muuttunut. Nautin elämästä.

Tässä lyhyt tositapahtumiin perustuva (mutta ei kirjaimellinen) sarjakuva psykoosikokemuksista.

SKM_C25818072511010_0001SKM_C25818072511010_0002SKM_C25818072511010_0003SKM_C25818072511010_0004SKM_C25818072511010_0005SKM_C25818072511010_0006SKM_C25818072511010_0007

Sarjakuva ja teksti: Henna Stålhammar

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s