Kahden minän vanki

Minussa asuu kaksi naista.
Itsevarma ja hymyilevä.
Ahkera, uuras, korkeasti koulutettu.
Äiti, puoliso, ystävä.
Ystävällinen, uskollinen,
hauska ja huumorintajuinen.
Kaikin puolin normaali nainen.

Mutta sisälläni asuu salaisuus.
Salaisuus, joka maalaa ihoni paksulla, mustalla kerroksella likaa.
Täyttää ajatukseni häpeällä, yksinäisyydellä ja pelolla.
Katsoo ahdistavin silmin peilistä takaisin,
vääristäen kuvan vastenmieliseksi ja iljettäväksi.
Minuun on kajottu, sisimpäni on rikottu.
Satoja, ja taas satoja kertoja.
Mutta sitä ei monikaan tiedä.

Niin moni uskoo, että se mitä he näkevät, on se ainut minä.
Että olen juuri se valhekuva,
minkä olen läheisilleni onnistunut maalaamaan.
Tavallinen, normaali, ihan kuin kuka tahansa muukin.
Voi kunpa he vain tietäisivät totuuden.

Oikeasti olen kahden minäni vanki.
Kooste kahdesta puolikkaasta, mutten kuitenkaan kokonainen.
Toinen puoleni on rikki, sirpaleina, murskana.
Mutta häpeän kertoa siitä.
En halua sitä taakkaa heidän kannettavakseen,
en tätä tuskaa heidän sieluilleen.
Eivätkä he mitenkään voisi ymmärtää.
Eihän tällaista tapahdu kuin elokuvissa.
Kyllä minä pärjään…
Olen pärjännyt yksin jo kauan.

Ehkä jonain päivänä en ole enää kahden minäni vanki.
Ehkä jonain päivänä tuo tuskainen, masentunut ja ahdistunut minäni
sulautuu uuteen ja rakennettuun, vahvaan minään
tai lakkaa olemasta kokonaan.

Sitten kun pitkä terapiani päättyy, mikä on lopputulos?
Tuleeko valhekuvasta oikeasti totta,
ja uskallan jopa kertoa siitä, mikä minut oikeasti rikkoi?
Tuleeko minusta lopultakin yksi ja yhtenäinen minä,
joka ei enää salaile, vaan on aidosti oma itsensä?

Ei enää häpeää, vaan ylpeyttä.
Ylpeyttä taistelusta, joka voitettiin.
Ylpeyttä arvista, jotka kertovat eloonjäämisestä.
Ylpeyttä siitä, että lopultakin uskallan kertoa.
Ylpeyttä näistä kahdesta minästä,
joista toinen kantoi kaikkea sitä kipua, kauhua ja tuskaa,
että toinen pysyisi kasassa ja kykenisi jatkamaan elämää eteenpäin.

Ehkä jonain päivänä olen taas kokonainen.

2017_05_15_20_29_44

Teksti ja kuva: Bluebell

Yksin kotona

sä julkaset faceen vaan synttäonnittelut ja profiilikuvan, joka sekin tuottaa suurta häpeää. Synttärionnittelutkin tuntuu turhalta, kun kavereina on vaan sukulaisia ja tuttuja, ketä sä et oo päästänyt liian lähelle. Näät pitsalähettiä useammin kun sun omaa perhettä. Et muista miten hymyillään, miten otetaan vastaan kehuja. Sun arkeen kuuluu nukkuminen, syöminen ja elokuvien ja sarjojen loputon katsominen. Sä pidät puhelinta aina äänettömällä, etkä todellakaan vastaa kenellekään. Se mitä ei tiedä, ei voi satuttaa. Naapurin soittaessa ovikelloa sä pidätät hengitystä ja hiivit oven taakse, muttet avaa ovea. Oli sitten tulipalo tai vessasi vuotaa alakerran mummon katosta. Välttelet peiliä ja pidät ikkunan verhot visusti kiinni. Likainen jääkaappi haisee pahalta vaikkei siellä ole mitään. Pilantuneet ruuat laitat pakastimeen, koska et jaksa viedä roskia. Keräät kokispulloja riviin ja tarkastat kerta toisensa jälkeen että etuketit on näkyvillä tasaisesti. Oot seonnut päivissä, joskus jopa vuosissa. Et muista kenenkään synttäreitä, etkä osallistu sukukokouksiin. Katselet snäpissä miten onnelliset ihmiset juhlii festareilla ja juo viinaa. Säkin haluisit juoda viinaa muttet voi koska lääkitys, ja suvun alttius alkoholismiin. Oot lihonnut kolkytä kiloa, eikä sulla oo ehjiä vaatteita. Pyörän takarengas puhkes vuodenvaihteessa , nyt on heinäkuu. Et soita hammaslääkäriin, koska et halua vaivata heitä turhaan. vakuutat äidilles kerta toisensa jälkeen, että kaikki on tosi hyvin. Murehdit jo seuraavan kuun laskuista. Pidät enemmän huolta kaktuksistasi kun itsestäs ja hygieniasta. Sänkyyn on muodostunut sun painavan ruhon muotoinen painauma. Kaikkialla on pölyistä ja pysähtynyttä. Juttelet yksinäsi politiikasta ja ilmaston muutoksesta. Kirjotat koko ajan tehtävälistoja, koska et muuten tiedä mitä pitää tehdä. Uusit kirjaston kirjat kahdeksatta kertaa. Nukut 14 tuntia ja olet silti väsynyt. Käyt tapaamassa psykologia säännöllisesti, mutta sulla ei ole mitään muuta sanottavaa kuin että ei kuulu mitään erikoista. Kaikista pahinta on se, että rakentamasi muuri estää sua olemasta osallisena elämään ja se on sun oma valinta, jäädä sivuun pelkäämään. Sun maailmankuva on niin kapea ja mustavalkoinen, ettet osaa nauttia mistään. Kaikki kyyneleet on itketty ja jäljellä on vaan se tyhjyys. Hiljainen koti ja yksinäisyys.

-Sanna

Itsetuhoisuus – osa 1

Kielletty resepti

  • loputtomia veripisaroita
  • rikottuja lupauksia
  • vähän salaisuuksia
  • tukoittain vessapaperia
  • uskollinen teräesine
  • juokseva vesihana
  • disney laastareita
  • raskaita kyyneliä

( Annostele, kun tunnet itsesi arvottomaksi ja masentuneeksi. Saattaa aiheuttaa hetkellistä euforian tunnetta, huimausta, ahdistuneisuutta ja häpeää. Ei suositella kenellekään)

Nimimerkki: Minä