Trigger warning / varoitus – Viiltely.
Teoksen nimi: ”That’s a razor and you will make a threat,
That’s a razor make million billion threats”
Tekijä: Liisa-Alice Sallinen
Nieces Pieces
I can’t wait till you realize mommy’s heart is broken
I can’t wait to watch you grow up around the people who broke it
Kuva: Liisa-Alice Sallinen
Teksti: Xiu Xiu, ”Nieces Pieces”
Vankina oman pään sisällä
Trigger warning / varoitus – Viiltely.
Kuva syntyi päivänä, jolloin ahdistusoireet iskivät päälle pahemman kerran, ja jäin koko päiväksi peiton alle. Tuntui, että olin oman pääni sisässä vankina, ja kaikki, mikä elämässä oli hyvää ja kaunista, valui pois.
Kuva ja teksti: Leena Pentti
Omakuvia
”Nää on kaikki mun tänä vuonna tekemiä omakuvia. Omakuva on mulle tapa
käsitellä omaa kehitystä, omaa elämää ylipäätänsäkin. Kuluva vuosi on
ollut mulle ehdottomasti yksi vaikeimmista pitkään aikaan. En tiedä
näkyykö se omakuvissa. Kuitenkin pyrin siihen, että mennään eteenpäin
ja että elämä jatkuu. Sitä kohti yritän edelleen mennä.”
– Liisa-Alice Sallinen
7 vuotta helvetissä – osa 4
Trigger warning / varoitus – seuraava teksti sisältää kuvaelmia viiltelystä, raiskauksista, abortista, kuolemasta sekä itsemurhasta.
Ero oli yllättävän, pelottavan helppo, se nauroi et ei ihme jos jätän, mutta ”ihmiset ei olis sulle niin hirveitä josset sä olis niille liian kiltti”.
Eli tämä monen vuoden kärsimys oli mun oma vika. Hänen ei ollenkaan tarvinnut miettiä, mitä oli tehnyt, kuinka oli toista satuttanut. Seuraavaksi se totesi että varmaan saatan olla niin traumatisoitunut etten halua seurustella vähään aikaan – mutta heti seuraava lause oli kuinka se tuntee ”mukavia poikia” joille se voisi mut esitellä. Ja lopuksi sen oma toiveikas, ”ehkä me palataan vielä yhteen ku sä rauhotut”.
Kyyti oli pitkä ja villi, ja tavallaan se meni pahemmaksi kun jätin sen. Se jatkoi erinäisien tekosyiden varjolla takaisin tulemista, vonkaamista, koetti uhkailla, kerjätä, romantisoida (”mä tiedät et meidät on luotu toisillemme”), jne, kaikkea maan ja taivaan välillä saamaan mut takasin. En halunnut enkä uskonut paluuseen, mutta kysyin: jos ihan oikeasti rakastit, miksi?
Miksi kohtelit mua näin?
Vastaus: en mä kai koskaan pysähtyny miettii et miltä susta tuntuu.
En tänäkään päivänä tiedä mitä tuntea, että vietin seitsemän vuotta tyypin kanssa, joka ei koskaan ajatellut miltä musta tuntuu.
Ja vielä vuosienkin jälkeen, toisinaan se tulee laittamaan viestejä mulle tai läheisilleni ja yrittää käskeä mua etten saa puhua raiskaajista tai raiskaamisista etten pilaa sen elämää, tai muuten vaan ottaa yhteyttä et mitä mulle kuuluu.
Eikä se vieläkään usko että kärsin ollenkaan, koska sillä itellään oli seitsemän mukavaa vuotta täyspalvelu-lelunsa kanssa. Monet on sanoneet et jos siltä kysytään, mä vaan menin hulluks yks päivä ilman mitään varotusta.
Olen vetänyt välit poikki täysin. Jossei se seitsemän vuoden aikana osannut kuunnella, en usko että se ykskaks oppii sitä nytkään.
Parantuminen ja itseni löytäminen on vienyt vuosia, enkä usko että voin vieläkään täysin hyvin. En tiedä voinko koskaan.
En osaa sanoa, kammoksunko seksiä ja lastenhankintaa pahoinpitelyn takia, vai enkö koskaan ollut luotu näitä varten. Tiedän vain, että kumpikaan ei minua erityisemmin houkuta.
Kammoksun salaisuuksia ja pahojen puolien peittelyä, mikä johtaa siihen, ettei kovin moni halua olla ystäväni – olen liian avoin, en kykene pitämään salasuuksia.
Kärsin hirveistä henkisistä romahduksista, jotka pitävät minut visusti kotona piilossa kaikelta ja kaikilta, kunnes uskallan taas.
Viiltelyn onnistuin lopettamaan, mutta sekin vei aikaa… ja arvet ovat jääneet muistuttamaan, kuinka paljon olen itseäni vihannut, koska koetin elää niin kuin toinen mut määritteli.
Koitan kumminkin ajatella, että tulin vahvempana ja viisaampana ulos.
Kukaan ei enää määrittele mulle, miltä musta tuntuu, mitä minä haluan, tai kuka mä oon, ja mihin minä suostun.
Eikä kenenkään pitäisi antaa itseään toisen haltuun näin, ihan sama kuinka rakas tyyppi se sulle on.
Jos näet itsesi tai läheisesi tekstissäni, suosittelen lukemaan Mielenterveyden keskusliiton määritelmän henkisestä ja fyysisestä väkivallasta: http://mtkl.fi/tietoa-mielenterveydesta/aikuisille/henkinen-ja-fyysinen-vakivalta/
ja olemaan hellä, valmis kuuntelemaan ja tukemaan itseäsi tai ystävääsi matkallasi johonkin parempaan.
Koska usko pois, kyllä se menee paremmaksi, siellä on oikeasti se ns. prinssi Uljas jossakin meille kaikille.
Eikä se välttämättä oo joku prinssi hevosen selässä – se voi olla oma rauha unelmaduunin parissa, polyamoorinen suhde, ottolapsi, ulkomaille muutto – kuka mä oon määrittelemään sun onnea? ♥
Teksti ja kuvitus: Memokkeen
7 vuotta helvetissä – osa 3
Trigger warning / varoitus – seuraava teksti sisältää kuvaelmia viiltelystä, raiskauksista, abortista, kuolemasta sekä itsemurhasta.
Viiltelin toisinaan rangaistakseni itseäni, toisinaan että tuntusin edes jotain.
Viimeinen tikki oli raskaus pakotetun seksin jälkeen, jonka keskeytin abortoimalla. Järkeilin, että jos kaikki päivähaaveni koostuu eri tavoista tappaa itseni, lapsenkasvatus ei tule kysymykseenkään. En uskonut eläväni edes raskauden loppuun asti enää. Olin aivan loppu elämääni.
Äitini kuolemasta asti olin potenut syyllisyyttä että hän kuoli koska en lukenut hänen oireitaan oikein, ja nyt koin häpeää lapsen taposta. Näin kerroin tarinaa itselleni – että olen tappanut vanhemman ja nuoren sukupolven, eikä mulla ollut mitään oikeutta olla enää elossa. Ei musta ollut mihinkään.
En osaa edes selittää miksi, mutta hain partneristani tukea. Vapisevin mutta selkein sanoin pyysin, että hän jättäisi viikonloppu-leirinsä välistä, koska pelkäsin että tapan itseni jos mut jättää nyt yksin.
Ja mitä se siihen sanoi?
”Ääh… eksä vois soittaa jolleki sun kavereista? Mul on nyt tosi kiire.” ja kirjaimellisesti juoksi pois mun luota, pois tästä painavasta taakasta. Tekemään jotain minkä tiesin olevan vapaaehtoista ja ylimääräistä, koska hän oli itse niin sanonut. Tässä vaiheessa tosin jo ymmärsin, ettei se halunnu olla mun kaa missään tekemisissä jossei se sille ollut hauskaa ja helppoa.
Itsemurhayritys tuli pian, kun olin yksin, mutta jollain tavalla selvisin siitä ulos vahvempana. Tarrasin ajatukseen että oikeasti; mielummin olisin kuollut kun tän tyypin kaa, ja vihdoin, VIHDOIN, uskalsin jättää hänet. Ei ollu enää mitään, mitä menettää.
Jatkuu.
Teksti ja kuvitus: Memokkeen
7 vuotta helvetissä – osa 2
Trigger warning / varoitus – seuraava teksti sisältää kuvaelmia viiltelystä, raiskauksista, abortista, kuolemasta sekä itsemurhasta.
Yritin kyllä. Toisinaan ymmärsin että ei tämä ole oikein, asioiden on muuttuttava. Yritin selittää kuinka pahalta tuntuu. En halunnut harrastaa seksiä, mutta pahimmillaan se oli päivittäistä. Joskus jopa sen pikkuveljen tai äidin läsnäollessa, josta en todellakaan pitänyt.
Se sanoi mulle että seksi on suurin rakkaudenosoitus kahden ihmisen välillä, ja jos en suostu, en rakasta häntä.
Koitin selittää kuinka likainen olo mulla on, vaikka kuinka paljon hänestä tykkäänkin, tämä tekee kipeää. Et eikö ihmissuhteiden pitäis olla onnellisempia, eikö seksistä pitäisi voida nauttia.
Se nauroi päin naamaa ja käski unohtaa prinssi Uljaat valkosen hevosen selässä – tämän paremmaksi tämä ei mene.
Loppujen lopuksi murruin, katosin. En saanut nähdä naispuolisia ystäviäni koska oli mun vika jos se kiinnostuu heistä seksuaalisesti. En saanut nähdä miespuolisia ystäviäni koska he kiinnostuvat musta seksuaalisesti. Oli vain minä ja se, ja mitä vaan se halus musta. Asunnon, ruokaa, rahaa, seksiä. Mulle käsittämättömän määrän yksipuolista, kivuliasta seksiä. Opettelin turruttamaan itseni – jossen tuntenut mitään, muhun ei voinut sattua. Ei sitä kiinnostanu, mistä tykkäsin. Piti vaa suorittaa niiku se oli jossai pornossa nähny.
En enää tienny, kuka olin.
En enää tiennyt, mikä oli oikein ja väärin. Kävelin jatkuvasti miinakentällä, mistä koitin mahdollisimman pienellä energiankulutuksella selvitä ulos kärsimättä. Olin hyvin väsynyt.
Se ei päästäny menemään, muualla mulle ei ollut paikkaa. Ja täällä sen kanssa kahdestaan, kunhan vain tein mitä käskettiin, se oli tyytyväinen eikä uhannut satuttaa. Loukkaukset lenteli kuitenkin vapaasti riippumatta kuinka hyvin suoritin. Aloin viiltelemään, jota partnerini ei huomannu useampaan kuukauteen – vaikka toisinaan se koski arpiin, tai ne olivat esillä.
Ei sitä kiinnostanut.
”Tieks, joskus mä ihan oikeasti haluun satuttaa sua.”
”Kuka sä oot estämään mua puhumasta sulle?”
”Emmä jaksa kuunnella tätä, vie sun hullu p*askapuhe jonku luo jota kiinnostaa”
”Mun isä ihmetteli ettei miksei me useammin tehdä asioita ku on noin nuori ja hyvännäkönen tyttö”
”Ei niin et mun tarttee aina olla oikeassa, mua ei vaan kiinnosta mitä muut ajattelee”
”Kuka sua pystyis rakastaa ku sä käyttäydyt noin?!”
Jatkuu.
Teksti ja kuvitus: Memokkeen
7 vuotta helvetissä – osa 1
Trigger warning / varoitus – seuraava teksti sisältää kuvaelmia viiltelystä, raiskauksista, abortista, kuolemasta ja itsemurhasta.
”Ai, te erositte? Mut se oli niin mukava kaveri!”
Pettymystä, surua. Ei mun kärsimyksen vuoksi, vaan koska muka heitin jonku aarteen pois. Näin lähipiiri reagoi kun kerroin että olin eronnut pikäaikaisen seurustelukumppanini kanssa.
Ongelmana oli että se varmisti etten kerro kenellekään mitä se sanoo ja tekee, kun kukaan ei katso meitä. Ja myöskin miltä pitää näyttää ja miten käyttäytyä, kun joku katsoo.
Seitsemän vuotta olin jumissa tyypin kanssa, jolle olin käyttökelpoinen lelu. Seitsemän pitkää vuotta uskoin kun se kertoi, ettei tämän parempaa ole. Seitsemän vuotta kesti, ennen kuin päätin että mielummin olisin kuollut kuin jatkan elämistä näin, ja uskalsin lopulta kävellä pois ja aloittaa uudestaan.
Alkuun se oli tosi hurmaava, hauska, rohkea – tuntui että se uskalsi olla outo, oma itsensä, enemmän kuin moni muu. Se viehätti. Että hän oli kiinnostunut musta, ja mahdollisuus olla oma outo itseni sen kanssa, houkutti.
Mutta se oli heti alusta asti väärin, en vain osannut 15-vuotiaana sanoa miksi. Kannoin paljon tuskallisia, vaikeita tunteita silloin – äitini oli juuri kuollut ennen 15. syntymäpäivääni… Olimme läheisiä. Tämä poika tunki itsensä mulle kesken surukauden, ja mä kieltämättä myös tarrauduin, koska pelkäsin olla yksin. En osannut sanoa, mistä erinäiset henkiset kipuni, pelkoni ja vihani kumpusivat, kun siihen aikaan mulla oli niitä niin paljon.
Emme edes seurustelleet, kun se jo väkisin kiipesi päälleni ja suukotti. Olin shokissa, makasin aloillani ja koitin päättää, olenko kauhuissani vai pitäiskö tämän olla romanttista. Hänen suostuttelujen jälkeen hyväksyin että kaipa se sitten oli romanttista, niiku Han Solo Leialle. Alotimme seurustelun pian tämän jälkeen.
En muista menikö vain kaksi viikkoa vai kaksi kuukautta, mutta liian pian menetin neitsyyteni tälle kaverille. Sattui, itkin – otin yhteyttä hyvään ystävääni, koska en tiennyt miten käsitellä tapahtunutta. Olin rakastunut tähän tyyppin; mutta mitä tapahtui tuntui todella pahalta ja väärältä. Ystäväni jutteli pojan kanssa. Ystäväni uskoi että poika ymmärsi, poika esitti, että häpesi ja aikoi olla parempi. Molemmat poistuivat keskustelusta tyytyväisinä.
Vaan kuinka kävikään.
Se alkoi kouluttaa mua. En saanut sanoa hänestä koskaan mitään pahaa kenellekään, ettei ihmiset suutu hänelle. En saanut koskaan ilmaista, että suhteessamme, seksuaalisesti tai muuten, oli mitään vikaa, koska se merkitsisi etten rakasta häntä enää. Mun koulutus ylsi myös siihen mistä sain puhua. Esimerkiksi homoista ei saanut puhua, ja olin idiootti jos luulin että mitään muuta kun heteroseksuualeja oli olemassakaan. En saanut olla eri mieltä – huuto ei loppunut ennen kuin sanoin ääneen että se on oikeassa, kuten aina.
Joskus hän uhkasi tappaa itsensä jos mä lähden. Yleensä se oli erilaisia vihjailuja tai suoraan sanottuja viestejä, etten kelpaisi kenellekään muulle ku sille. Uhkauksia satuttaa tai tappaa myös mut riitti. Epämääräisiä, yleisiä puheita muiden satuttamisesta, tai mun asunnon tai piirrustustarrvikkeiden, jne, rikkomisesta.
Nautinnollisesti.
Niin kuin näistä asioista fantasioiminen ois jotenki hauskaa.
Jatkuu.
Teksti ja kuvitus: Memokkeen
Torjuntamekanismeja
Mielenterveyshaasteita ihmiset käsittelevät torjuntamekanismeilla (defensseillä), ja niitä on käytössä monenlaisia ja -tasoisia. Ne ovat pääosin automaattisia ja aktivoituvat tarpeen mukaan. Ne suojelevat haavoittuvaa ihmisen ydintä tässä ahdistavassa maailmassa.
On olemassa myös rakentavia ja hyödyllisiä mekanismeja, jotka tukevat mielenterveyshaasteista selviytymistä ja ovat jo listattavissa selvitytymiskeinoiksi (coping). Yksi tällainen liittyy luovuuteen, mielikuvitukseen ja ratkaisujen löytämiseen.
Olen tutkinut torjuntamekanismeja ja selviytymiskeinoja sarjakuvan keinoin, ja luonut hahmoja.
Tässä pari strippiä. Lisää PDF-tiedostossa joka löytyy blogini kautta.
Jouni Sakari
https://jounisakariblog.wordpress.com/
Memories
Everything i know
and have
is a memory, past thing
everything there’s left anymore
is this nostalgia
memories all over again in my head
like i’m stuck in the movies
not really living the live that’s happening outside
i’m not part of this thing
this what they call the present
and i don’t intend to be
part of that what they call the future
some of my memories aren’t even real
they are dreams and nightmares and feelings
they are collection of little stones from the shore
that i’ve just picked up, put them in my pockets
i might not have even been present fully
might not have felt anything
but that collection is all i have
and nostalgia colours those stones
makes them prettier than they were
when i picked them
nostalgia makes me carry those pretty little stones, thoughts
and they’re already getting heavy
(or am i getting weaker)
i can’t let go
i can’t let them go
memories are all that’s left, all that i have
everything is a memory of something
(and longing for somewhere)
there’s no present and there’s no future
not for me anyway.
Kuva: Sami Salmela, työn nimi: Poisonous
Runo: Elisa
RIKKI 